Olimme ostaneet Lapinlahdelta paritalon puolikkaan vuoden 2003 lopulla ja olin jäänyt kahden lapsen kanssa kotiäidiksi mieheni käydessä töissä. Taloutemme oli tosi tiukoilla ja tuntui että rahaa ei ollut juuri mihinkään. Kesällä meidän Hilma, joka oli silloin pari vuotias, olisi tarvinnut uudet lenkkarit. Mutta koska rahasta oli tiukkaa, minusta tuntui, että en raaski edes lenkkareita ostaa. Surin sitä ja mietin että mistähän ne saisin. Olin sitten eräänä päivänä omalla pihalla lasten kanssa, kun naapurin nuori rouva ilmestyy paikalle. Hänellä oli saman ikäinen tyttö kuin meillä mutta hän oli jotenkin isompikokoinen. Niinpä tämä rouva ottaa omalle tytölleen pieneksi käyneet lenkkarit esille ja kysyy olisiko meillä niille tarvetta? Hämmästyin! Lenkkarit olivat kuin uudet ja aivan hämilläni kiittäen otin ne vastaan. Hän ei halunnut niistä mitään maksua edes. Näin tähänkin tarpeeseen oli vastattu ihmeellisesti.
Blogini
-
Tapahtui eräässä päiväkodissa
Olin aloittanut lastenohjaajaopinnot tammikuussa 2011 Portaanpään kristillisessä opistossa Lapinlahdella. Lähdin suorittamaan ensimmäistä harjoittelua samana keväänä eräällä toisella paikkakunnalla sijaitsevaan päiväkotiin. Harjoittelun alettua kuulin kuinka työntekijät ihmettelivät sitä, että yleensä seurakunnan työntekijä oli käynyt kerran kuussa pitämässä hartauden ja nyt hänen tulostaan ei ollut ollenkaan sovittu, vaikka pääsiäinen oli tulossa. Mietin asiaa ja myöhemmin varovasti kysyin, että sopiiko että minä voisin pitää pääsiäishartauden? Se sopi heille oikein hyvin ja niin sovimme päivän, milloin hartauden pidän ja minä rupesin pikkuhiljaa sitä mielessäni valmistelemaan.
Mietin, kuinka kertoisin Jeesuksen sovitustyöstä, ristinkuolemasta ja ylösnousemuksesta mahdollisimman ymmärrettävästi koska paikalla oli lapsia ja aikuisia jotka ehkä ensimmäistä kertaa kuulevat evankeliumin (eli ilosanoman) ja pääsiäisen tapahtumat voivat tuntua pelottaviltakin.
Valmistauduin huolella ja rukoillen, että Jumala auttaisi minua. Koin vahvasti, että haluan olla Raamatun sanalle ja opetukselle uskollinen ja kertoa tapahtumat niin kuin ne Raamatussa kerrotaan. Päiväkodissa oli mahdollisuus pitää hartaus pienessä salissa ja sain luvan sinne valmistella hartauden. Rakensin eri materiaaleja hyväksi käyttäen pääsiäisen keskeiset paikat, Golgatan ja puutarhahaudan sekä alttarin. Laitoin kaikki valmiiksi jo aikaisemmin päivällä ja poistuin salista.
Menin takaisin saliin n. 20 minuuttia ennen kuin hartauden piti alkaa. Kun avasin salin oven niin mitä näinkään?! Kaikki valmiiksi laitetut tavarat olivat hujan hajan ympäri salia, osa jopa rikkoutuneina! Kauhistuin mitä ihmettä oli tapahtunut ja aivan paniikissa rupesin etsimään tavaroita ja rakentamaan kaikkea uudestaan alusta. Sain kaikki valmiiksi ennen kuin lapsiryhmät tulivat. Kukaan ei aavistanut millaisen mylläkän keskeltä olin kaiken valmistanut.
Hartaus jännitti minua tosi paljon etukäteen. Tiesin että hartauteen on tulossa parikymmentä n. 2-5 vuotiasta lasta hoitajineen. Jännitin ja pelkäsin vielä sitäkin, mitä ohjaajat mahtavat tuumia hartaudesta. Synnistä ja sovituksesta puhuminen, kun ei ole koskaan ollut muodikasta. Olin eräällä kurssilla tehnyt lauluvihkon, jonka sanat menivät näin: ” Synnin mustat tahrat peittää koko sydämen. Kysyt mitä tehdä? Jeesus vastaa että; Tule, tule ristin luokse, sydän puhdistuu.” Minulla oli tämä vihko mukana hartaudessa, mutta ajattelin että en uskalla sitä laulaa koska siinä puhutaan synnistä. Ehkä se on liikaa lapsille ja ohjaajille. Niinpä valitsin lasten virsikirjasta tutun lasten virren joka oli ”neutraali” siihen hetkeen. Laitoin virsikirjan tuolini alle tämän itsetehdyn lauluvihkon päälle valmiiksi.
Hartaushetki tuli ja istuin pienessä salissa edessäni parikymmentä silmäparia jotka katsoivat minua kiinteästi. Aloitin hartauden kertomalla pitkäperjantain tapahtumista, avasin synti käsitystä ja sitä mitä Jeesuksen sovitustyö tarkoittaa meille. Lapset istuivat hiljaa ja kuuntelivat tarkkaavaisina puhettani. Jatkoin kertomalla pääsiäisaamun tapahtumista, Jeesuksen ylösnousemuksesta ja siitä ilosta mitä se tarkoittaa meille jokaiselle henkilökohtaisesti.
Hartaudessa oli lapsi, jolla oli pahoja käytöshäiriöitä. Hänellä oli oma hoitaja päiväkodissa mutta tämä hoitaja ei päässyt mukaan hartauteen joten tämä lapsi oli hartaudessa toisen hoitajan kanssa. Myös toinen käytöshäiriöinen lapsi oli mukana. Olin kertonut syntikäsitteestä ja päässyt hartaudessa suunnilleen puoliväliin, kun tämä toinen lapsi jouduttiin poistamaan salista. Tämän jälkeen sain jatkaa hartauden loppuun asti ja olin ottamassa lasten virsikirjaa tuolini alta mutta se ei ollutkaan siellä! Etsin ja hapuilin sitä ympäri tuolia mutta se ei vaan sattunut silmään. Niinpä ajattelin, että otetaan sitten siinä itse tehdyssä vihkossa oleva laulu! Lauloimme sen muutaman kerran läpi ja lapset olivat innolla mukana!
Tämä ensiksi mainittu käytöshäiriöinen lapsi oli ollut aivan hiljaa ja rauhallisesti koko hartauden ajan mutta nyt kun hartaus oli päättynyt niin hän nousi seisomaan, viittilöi minulle samalla huutaen: ”Opettaja, opettaja, minä tunsin, kuinka Jeesus kosketti minua olkapäähän!” Lapsen kasvoilta loisti riemu ja ilo ja hän lähti suoraan omalle hoitajalle kertomaan mitä hänelle oli tapahtunut. Kaikki muutkin lapset hoitajineen poistuivat salista ja jäin hämilläni siivoamaan hartausmateriaalia ja miettimään että mitä ihmettä tapahtui!
Kun olin saanut siivottua, menin takaisin päiväkodin puolelle. Koko päiväkodin oli vallannut ihmeellinen kuhina, hämmästys ja ilo! Kohta tämän käytöshäiriöisen lapsen oma hoitaja tulee minun luokseni ja kysyy mitä olin hartaudessa puhunut. Säikähdin! Kerroin lyhyesti hartauden sisällöstä ja kysyin että olinko puhunut jotain sellaista mitä ei olisi saanut puhua? Hoitaja sanoi, että siitä ei ole kyse vaan siitä että hän olisi halunnut olla mukana hartaudessa katsomassa sitä, kuinka lapsi pysyy paikoillaan ja hiljaa koko sen ajan. Sellaista ei kuulemma ollut koskaan ennen tapahtunut! Hän myös kertoi, että tämän lapsen vanhemmat eivät ole ollenkaan hengellisiä ja että lapsen kokemus Jeesuksen kosketuksesta kirjoitetaan kodin ja päiväkodin välillä kulkevaan reissuvihkoon.
Olin sitten vessassa pesemässä käsiä, kun luokseni tuli toinen hoitaja ja hän sanoi, että hartaudessa oli ollut ihana tunnelma. Kun avasin suuni vastatakseni hänelle, tuntui että jostain vain annettiin sanat, jotka muistan vieläkin: ”Siellä missä Jumalan sanaa julistetaan, siellä vaikuttaa Pyhä Henki.”
Myöhemmin päivällä tapahtui niin, että tämä hartaudesta poistettu lapsi käyttäytyi todella törkeästi erästä hoitajaa kohtaan. Tämä hoitaja otti lapsen mukaansa ja he menivät hetkeksi saliin kahden kesken rauhoittumaan. Siellä tämä lapsi oli ruvennut puhumaan että ” Nyt minä tein syntiä ja väärin ja minun pitää pyytää sinulta anteeksi.” Ja niin tämä lapsi oli pyytänyt anteeksi käytöstään tätä hoitajaa kohtaan! He tulivat pois rauhoittumasta ja tulivat suoraan minulle kertomaan tämän asian!
Harjoittelun jälkeen oli paluu takaisin kouluun. En kertonut näistä päiväkodissa tapahtuneista asioista kuin yhdelle hyvälle luokkatoverille joka oli myös uskossa. Olin sitten kipeänä joitakin päiviä ja poissa koulusta. Sillä välin muut opiskelijat olivat saaneet valita mistä aiheesta pitävät harjoitushartauden kristillisen kasvatuksen tunnille. Kun tulin takaisin kouluun, moni hyvä hartausaihe oli jo varattu. Huomasin että pääsiäishartaus on vielä vapaana ja niinpä ajattelin, että pidän sen, koska olin sen pitänyt päiväkodissa ja minulla oli siihen materiaalikin valmiina.
Rakensin hartauden täysin samalla lailla kuin päiväkodissa ja niinpä sitten sain pitää sen parille kymmenelle luokkakaverille. Minua jännitti varmaan yhtä paljon, ellei enemmänkin kuin mitä päiväkodissa oli jännittänyt. Puhuin samoja asioita kuin päiväkodissakin ja kaikki kuuntelivat liikkumattomina. Avasin synti käsitystä ja Jeesuksen sovitustyön merkitystä sekä ylösnousemuksen iloa ja tarkoitusta meidän jokaisen kohdalle.
Kun olin pitänyt hartauden niin opettaja kysyi minulta, miten se meni minun omasta mielestäni? Vastasin että ihan hyvin ja kerroin että pidin samanlaisen hartauden päiväkodissa. Hän kysyi, että mitä he pitivät siitä siellä? Sanoin että he tykkäsivät siitä. Tämän jälkeen opettaja kysyi minun luokkakavereilta mitä he pitivät hartaudestani? Yksi luokkakaveri, jolle hengelliset asiat olivat vieraita ja ehkä vähän negatiivisiakin asioita sanoi, että hän vain jossain vaiheessa hartautta huomasi, että oli kurottautunut eteenpäin. Niin mielenkiintoinen hartaus hänestä oli.
Tämän jälkeen tapahtui jotain hyvin outoa. Istuin edelleen luokkakavereiden edessä, kun opettaja alkoi sättiä minun hartautta. En kuulemma saisi puhua lapsille enää synnistä vaan pitäisi puhua surusta. Pitkäperjantain tapahtumat olisi pitänyt sivuuttaa nopeasti peittämällä Golgata värikkäillä kankailla. Opettaja pyöri edessäni aivan kiihtyneenä ja minä lamaannuin täysin siihen paikkaan. Minusta alkoi tuntua niin pahalta, että lopulta rupesin itkemään. Nousin lähteäkseni ulos luokasta, kun opettaja tarttui vielä hartioistani kiinni estääkseen minua menemästä. Työnsin hänet irti ja pakenin käytävälle. Menin penkille istumaan ja itkin järkytyksestä.
Kohta luokseni tulee kolme luokkakaveria, osa myös itkien järkyttyneenä. Rupesin heille kertomaan mitä päiväkodissa oli tapahtunut samanlaisen hartauden aikana. Yksi näistä luokkakavereista oli vasta aloittanut opiskelut meidän luokassa ja kun hän tämän kuuli, hän sanoi minulle napakasti: ” Anu, nyt sinä pyyhit kyyneleet, menet takaisin luokkaan ja kerrot kaiken mitä sinulle on tapahtunut päiväkodissa!” Sitten he menivät takaisin luokkaan ja minä kokosin nopeasti itseni ja menin perässä. Kun astuin luokan ovesta sisään, opettaja oli heti sanomassa minulle jotakin. Keskeytin hänet ja sanoin että haluan kertoa nyt erään asian mitä päiväkodissa tapahtui, kun pidin tämän saman hartauden siellä. Opettaja nyökkäsi ja niin sitten koko luokan edessä sain kertoa kaiken mitä päiväkodissa tapahtui. Tämän jälkeen alkoi välitunti ja muut poistuivat paikalta ja minä jäin opettajan kanssa luokkaan siivoamaan hartausmateriaalia. Hän ei millään tavalla pahoitellut eikä pyytänyt käytöstään anteeksi. Seuraavana päivänä oli tämän opettajan viimeinen työpäivä ennen eläkkeelle jäämistä.
-
Meidän tarina
Tässä kerromme meidän tarinamme.
Kuinka kaikki alkoi. Ensimmäiset muistikuvat toisistamme, missä tapasimme ensimmäisen kerran, illoista, jotka istuimme yhdessä, rukouksistamme, ensimmäisistä suudelmista ja niin edelleen.
Tämä ei ole esitelmä siitä, kuinka seurustelun tulisi mennä, vaan vain yksi pieni kunnianosoitus ihmeelliselle Jumalalle ja Jeesukselle Kristukselle, Hänen pojalleen. Kunnia Hänelle, joka meitä johdattaa ja jakaa meille rikkauksia aarteistaan. Hänelle jokainen on tärkeä ja Hänen yhteydessään meidän jokaisen tulisi elää rukoillen, Sanaansa tutkien ja yhteyttä jakaen seurakunnissa. Odottaen yksin Häneltä hyvää saavamme ja koko elämällämme antaa kunnia yksin Hänelle.
Listataan mies
Anu:
Olin ollut jo jonkin aikaa uskossa ja seurakunnassa käydessäni katselin aviopareja ja pohdin, oliko Jumalalla minullekin varattuna ”oma puolisko” vai oliko minulla ”yksinelämisen armolahja” kuten eräs seurakuntalainen epäili. Näitä asioita huokailin Jumalalle ja rukoilin johdatusta.
Olin sitten erään nuoren avioparin kyydissä nuorisotapahtumassa Lapinlahdella vuoden -98 lopussa tai ihan vuoden -99 alussa. Paluumatkalla tämä nuori nainen kertoi, kuinka häntä oli neuvottu tekemään lista piirteistä, jotka tulisi täyttyä hänen miehessään. Nainen oli tehnyt työtä käskettyä ja hän oli saanut sellaisen miehen kuin oli listalle luetellut. Listalla olivat olleet ainakin seuraavat asiat: miehen tuli olla pitkä, musikaalinen ja jopa etunimikin oli mietitty. Ja tämä nainen neuvoi minuakin tekemään samoin. Kauhistuin ensin koko ajatusta ja se tuntui suorastaan Jumalan pilkalta! Miten Jumalaa voisi muka määräillä? Mutta pikkuhiljaa rohkaistuin ajatukselle ja listasin viisi asiaa, jotka miehessä tulisi ainakin olla.
Tässä lista tärkeysjärjestyksessä.
- Miehen tulisi olla uskossa Jeesukseen.
2. Hänellä tulisi olla samanlainen tausta kuin minulla. (elänyt siis maailmassa ilman Jumalaa)
3. Hänen tulisi olla suuresta sisarusparvesta koska itsellänikin on monta sisarta.
4. Hänen tulisi olla vaalea.
5. Hän voisi olla Marko -niminen koska mielestäni se on todella kaunis nimi.
Keväällä -99 huomasin Iisalmen työ- ja elinkeinotoimiston seinällä mainoksen hengellisestä tapahtumasta ”Jeesus – kuka Hän on?” Päätin mennä tilaisuuteen ja mukaani pyysin erään miespuolisen kaverin.
Istuimme penkissä ja jossain vaiheessa juontaja pyysi Marko-nimisen miehen eteen todistamaan. Kun Marko lähti salin takaosasta kävelemään eteen ja näköpiiriini ilmestyi vaalea ja hoikka mies, niin mieleni täytti vain yksi ajatus: ”Tuossako se on!!”. Tämä ajatus oli niin vahva, että naureskelin sille penkissä itsekseni. Kuuntelin myös todella innokkaasti Markon todistusta, kuinka hän oli viettänyt elämää ilman Jumalaa, alkoholi ja baarit kuvioissa ja kuinka Jumala oli hänet pysäyttänyt pitkäaikaisesta avoliitosta tulleen eron myötä. Hänellä oli siis samanlainen tausta kuin minullakin ja mielenkiintoni vain kasvoi. Lopuksi Marko myös kehotti, että häntä voi tulla jututtamaan tilaisuuden jälkeen mutta minä, ujo tyttö, en yksinkertaisesti kehdannut mennä. Niinpä jätin asian Jumalalle, että jos meidät on tarkoitettu yhteen niin Hän johdattaa.
Kuka hän on?
Marko:
Ensimmäinen muistikuvani Anusta on keväältä -99. Maalis- tai huhtikuussa järjesti Pohjois-Savon Kansanlähetys missiotapahtuman ”Jeesus – kuka Hän on?”. Minäkin osallistuin tilaisuuteen todistuspuheenvuorolla.
Olin tullut uskoon Jeesukseen syksyllä -97 ja viettänyt yksinäistä poikamieselämää jo lähes kaksi vuotta. Kyselin ja rukoilin itselleni elämänkumppania, mutta vielä ei Taivaallinen Isä ollut vastannut. Ehdokkaita tosin oli ollut, mutta jokaisen kohdalla olivat portit sulkeutuneet ennen kuin olivat kunnolla edes avautuneetkaan.
Sinä iltapäivänä sitten näin Anun siellä penkkirivissä, kun olin todistamassa. Muistan vain hänen hämmästyneen ilmeensä, mutta en kuitenkaan siinä vaiheessa vielä arvannut mitä tulisi tapahtumaan yli puoli vuotta myöhemmin. Herra vastasi rukouksiin.
”Kellarissa”
Anu:
Kulttuurikeskuksessa olleen tilaisuuden jälkeen kyselin muutamalta ihmiseltä tuntevatko he Marko Ovaskaista. Muistin sukunimen väärin ja ihmiset sanoivat, että eivät tunne Ovaskaista vaan Oikarisen Markon.
Työpaikalla oli eräs henkilö, joka tunsi Markon ja kyselin häneltä Markosta. Tämä henkilö myös kysyi minua mukaansa nuorteniltaan, jota Marko piti. Niinpä sovimme menevämme yhdessä sinne. Muistan kuinka ”tälläsin” itseäni ennen nuorteniltaa ja minulla oli olo kuin morsiamella, joka on menossa tapaamaan sulhastaan. Ihmettelin mielessäni näitä ajatuksia ja tuntemuksia!
Menimme tuttavani kanssa ”kellariin” missä nuorteniltoja pidettiin ja siellä oli mukavasti porukkaa. Kättelimme Markon kanssa ja esittäydyimme. Nuortenilta alkoi ja Marko juonsi ja puhui jostakin Raamatun tekstistä. Katselin häntä muovisen kukkakimpun yli ja minua kiinnosti vain päästä juttelemaan hänen kanssaan!
Tilaisuuden lopussa, kun osa porukasta oli jo lähtenyt, kerroin Markolle, että olin nähnyt hänet kahdeksan kuukautta aikaisemmin kulttuurikeskuksessa todistamassa, ja että hän oli tehnyt vaikutuksen. Rupesin pikkuhiljaa lähtemään kotiin päin ja hiljalleen kävelin risteykseen siinä toivossa, että voisin vielä hetken jutella Markon kanssa.
Mutta kuka oli Pirjo?
Marko:
Vuoden -99 loppupuolella olin yhdessä ystävien kanssa aloitellut Kansanlähetyksen Dok-iltojen pitämistä nuorille. Illat olivat aika suosittuja, meillä oli hauskaa ja tilaisuudet siunattuja. Eräänä päivänä marraskuun puolenvälin paikkeilla yksi näistä ystävistäni kertoi jonkun tuttavansa kyselleen minusta. Minä olin siinä sitten sanonut, että jokos te sovitte hääpäivän. Unohdin koko asian, kunnes perjantai-iltana 26.11.1999 sitten tapasin tämän neitokaisen. Ystäväni toi hänet mukanaan Dok-iltaan ja esitteli minulle. Olin sen verran hermostunut, että unohdin jopa hänen nimensä, ja kun pyysin häntä istumaan joukkoomme niin tietysti kutsuin häntä väärin ”Pirjoko se nimi oli?”
Meidän välillämme oli heti alusta lähtien kukkasia. Muovisia nämä ensimmäiset kylläkin oli. Anu istui nimittäin viistosti pöydän toiselle puolen, ja välillemme oli jäänyt muovinen kukkakimppu. Sen takaa hän oli sitten tarkkaillut esiintymistäni. Keskustelun ja iltateen jälkeen tilaisuus oli lopuillaan ja kaikki lähdössä koteihinsa. Kiirehdin Anun perään huomatessani hänen lähtevän samaan suuntaan kuin minäkin.
”Pussauslakko”
Anu:
Marko kiirehti perääni, kun lähdin kellarista ja hämmästykseksi huomasimme, että meillä on sama kotimatka. Kyselin Markolta hänen iästään ja jotenkin koin, että meillä meni jutut heti yksiin. Marko kertoi myös avoimesti polttavansa tupakkaa ja tämä avoimuus teki minuun valtavan vaikutuksen. Hän oli rehellisesti sitä mitä oli, armahdettu syntinen.
Hän antoi minulle käyntikorttinsa ja sovimme näkevämme uudestaan.
Meni pari päivää ja minulle tuli eräs miespuolinen tuttava käymään. Olin ollut kiinnostunut tästä miehestä ja kysellyt Herralta johdatusta hänen suhteensa. Mutta melkein samassa ovenavauksessa, kun tämä mies tuli kylään, puhelimeni soi ja Marko soitti! Hän oli saanut numeroni numerotiedustelusta.
Juttelimme jonkun aikaa Markon kanssa ja koin vahvasti, että Marko on se mies, jonka kanssa minun tulisi jatkaa tutustumista.
Markon kanssa asiat vain alkoivat etenemään omalla painollaan.
Kävimme Rossossa syömässä ja siellä selvisi, että Markolla on viisi sisarta. Eli tekemäni listan ”ehdot” täyttyivät viimeistä piirtoa myöten.
Kun kävin Markon luona eka kerran, hän oli hukuttaa minut kirjoihin. Siis lukutoukka niin kuin minäkin. Lisäksi hänellä oli kitara, jota hän oli alkanut vasta opetella soittamaan. Myös minä olin vasta alkanut soittamaan kitaraa.
Käydessään ensimmäistä kertaa luonani Marko kysyi, että menenkö hänen kanssaan naimisiin. Jotenkin tuntui, että heti alusta asti oltiin tosissaan tämän jutun suhteen molemmat.
Keskustelimme todella paljon kaikesta mahdollisesta ja aina tuntui aika loppuvan kesken.
Minusta oli ihanaa, että meidän suhteemme oli alusta asti arkista. Meillä molemmilla oli työmme, joka täytyi hoitaa. Ja vaikka tunteet olivat, niin ne eivät olleet sellaisia, että olisin ollut pää pilvissä. Oli vain sisäinen varmuus, että tämä se on, tämän kanssa haluan jatkaa.
Kerran olin tiskaamassa ja olimme sopineet, että Marko tulee minun luokseni kylään. Minulla oli aika tiukka t-paita päällä ja yhtäkkiä koin vahvasti, että minun tulee laittaa jotain vielä t- paidan päälle. Laitoin puseron ja myöhemmin selvisi, että Marko oli rukoillut minun asusteideni takia. Ihmettelimme tätä yhdessä!
Monesti hämmästelin myös sitä, että miten näitä ottajia nyt yhtäkkiä näin paljon on! Olin Jumalalta rukoillut johdatusta ja sitä että Hän avaa ne ovet mitkä on tarkoitettu ja sulkee mistä ei tule mennä. Ja näin todella kävi.
Markokin oli huomannut tämän ja oli ajatellut, että olin kiinnostunut muista enemmän kuin hänestä. Halusin edetä rukoillen ja niin vain kävi, että kaikkien muiden kanssa ovet vain sulkeutuivat. Marko soitti minulle kerran ja antoi ymmärtää, että ei jaksa ”kilpailla” muiden kanssa minusta. Siitähän minulle hätä tuli ja tiesin että nyt on muut ehdokkaat kokonaan jätettävä ja pidettävä kiinni tästä yhdestä.
Välillä minusta tuntui, että suhde etenee liiankin nopeasti ja niin ajauduimme ”pussauslakkoon”. En myöskään halunnut kävellä käsi kädessä yleisillä paikoilla.
Ehkä se oli omaa epävarmuutta ja pelkoakin siitä, että menetän tämän onnen liian nopealla etenemisellä.
Näin jälkeenpäin koen hyvänä, että otin aikalisän, kuuntelin itseäni ja Markokin suostui tähän ”lakkoon” koska koki minun tarvitsevan aikaa.
Marko:
Siinä kotimatkalla juttelimme kaikenlaista, annoin Anulle numeroni, jotta hän soittaisi minulle ja voisimme tavata uudestaan. Jäin odottamaan hänen soittoaan ja olin kiinnostunut tapaamaan uudelleen. Jo sunnuntaina, pari päivää odoteltuani, soitin numerotiedusteluun ja numeron saatuani soitin hänelle. Sovimme treffit Rossoon, jossa kävimme syömässä pitsat. Laskun maksusta jäi mieleen, että olisin mielelläni maksanut laskun pois, mutta Anu oli niin itsepäinen, että tahtoi itse maksaa oman ruokansa.
En muista oliko se jo samana iltana, kun Anu sitten saapui luokseni kyläilemään. Pian sen jälkeen, joulukuun puolella joka tapauksessa, olin jo Anun luona kyläilemässä ja illan aikana juteltiin molempien menneisyydestä ja parisuhteesta, ja kuunneltiin hyvää musiikkia. Jonakin noista ensimmäisistä kerroista olin jo kysynyt Anulta, että meneekö hän kanssani naimisiin.
Yhden kerran kun olin menossa Anun luona käymään niin minua oli häirinnyt hänen vaatetuksensa ja olin rukouksessa jättänyt asian Herralle. Ihmeellisesti Herra vastasi. Anulle oli tullut sama asia mieleen, ja hän oli laittanut asustetta sopivammaksi ennen saapumistani.
Marko:
Uskon näin, että jos oli Jumala johdattamassa meitä seurusteluaikana, niin oli myös se toinen osapuoli – sielunvihollinen – vauhdissa. Se yritti kovasti laittaa kapuloita rattaisiin ja lannistaakin meitä. Varsin pian huomasin, että en todellakaan ollut ainoa ehdokas seurustelukumppaniksi Anulle. Se tuntui minusta niin lannistavalta ja ajattelin ettei Anu ollutkaan kiinnostunut minun seurastani. Päätin ottaa härkää sarvista ja jutella asiasta puhelimessa, jolloin sanoin vetäytyväni ”kilpailusta”. Anu kielsi minua tekemästä niin ja ”raivasi ympäristönsä puhtaaksi”. Jatkoimme siitä eteenpäin vain me kaksi. Minä olin jo kiinnostunut ja ihastunut tähän nuoreen neitokaiseen. En halunnut tämän loppuvan. Ajattelin ettei Jumalalle ollut mikään mahdotonta. Jos Hän halusi tämän liiton toteutuvan niin Hän toteuttaisi sen.
Niin sitten ryhdyttiin kuljeksimaan yhdessä ja minut nähtiin vierailevan useammin Anun luona kuin hänet minun ankeassa poikamies luukussa. Kävimme kävelyllä, rukoilimme, juttelimme jo aika vakavastikin, kuuntelimme musiikkia ja suudeltiinkin. Suutelussa meillä kerkesi olemaan jo ”pussauslakkokin”. Rukoukseni tai nyt pikemminkin rukouksemme oli, niin kuin aiemmin jo mainitsinkin, että Jumala sulkisi ne ovet, joista ei tule kulkea, ja avaisi ne, joista hän haluaisi minun ja nyt eritoten meidän molempien menevän.
Uutena vuotena, vuosituhannen vaihtuessa, taisi se ”pussauslakkokin” loppua. Olimme uudella kirkolla Iisalmessa ottamassa vastaan uutta vuotta ja ihmisiä oli paljon ympärillä. Emme välittäneet siitä vaan olimme keskittyneet suurimmaksi osaksi toisiimme. Niin paljon kiintymystä ja halua osoittaa toiselle, että rakastaa ja välittää. Halusin olla Anun mies ja suojella häntä kaikelta maailman pahuudelta. Halusin hänet omakseni ja olin valmis sitoutumaan häneen.
Ei hetken rauhaa
Anu:
Vuoden 2000 alussa lähdin reissuun n. kahdeksi viikoksi. Menin ensin siskoni luokse Espooseen. Marko soitteli minulle hyvin tiiviisti ja välillä se tuntui hyvin ahdistavalta, että enkö minä hetken rauhaa saa? Taisi joku eroajatuskin käydä mielessä.
Espoosta menin sitten veljeni luokse Nurmekseen. Hänelle kerroin Markosta ja että Marko olisi tulossa Kuhmoon jonkun ystävänsä kyydillä. Veljeni vaan tuumi tähän jotenkin, että Marko tulee kosintareissulle sinne.
Itse olin ajatellut, että haluan tässä suhteessa edetä hyvin hitaasti ja rauhallisesti. Minulla ei todellakaan ollut kiire kihloihin eikä naimisiin, vaikka totta kai toivoin, että niin joskus tapahtuisi.
Siksipä kaikenlaiset puheet kosimisesta menivät ohi korvieni. Ajattelin, että niin ei kävisi vielä pitkään aikaan.
Marko:
Viikon tai pari myöhemmin Anu lähti sukuloimaan. Ensin etelään ja sitten Nurmeksen kautta Kuhmoon. Minä jäin ikävöimään. Vaikka hoidin päivittäin työni, niin ikävä iski yksinäisyydessä kuin tuhat volttia. Oli pakko soitella päivittäin ja puhelimessa purkaa ikävää. Anukin taisi saada siitä tarpeekseen. Olihan hän lähtenyt tapaamaan ympäri Suomea asuvaa sukuaan ja mehän kohtaisimme taas, kun hän palaisi kotiinsa. Hän ei varmaan ymmärtänyt sitä ikävöimistäni.
Eräänä päivänä eräs ystäväni, uskova veli, soitti ja kysyi, lähtisinkö hänen kanssaan käymään Kuhmossa. Anu oli kotoisin sieltä ja ajankohtana, jolloin olimme lähdössä matkalle, niin Anukin olisi siellä isänsä luona kyläilemässä. Soitin Anulle varmaan viikkoa ennen matkaa ja ilmoitin tulostani. Anu oli parhaillaan Nurmeksessa veljensä luona ja mainittuaan asiasta veljelleen oli tämä vihjannut jotain kosimisesta. Anun kanssa nauroimme koko ajatukselle. Ei näin pian. Emmehän olleet tunteneet vielä kahta kuukauttakaan.
Anu:
Nurmeksesta menin Kuhmoon isäni ja pikkusiskoni luokse. Marko soitteli ja kertoi että hän voisi tulla ystävänsä kyydillä Kuhmoon ja kysyi että voisimmeko nähdä?
Minulla oli ollut ennen uskoontuloa muutamia parisuhteita ja kun tulin uskoon päätin, että en vie miestä isälleni näytille ennen kuin olisimme kihloissa.
Samana päivänä, kun Marko oli tulossa Kuhmoon, isäni kyseli Markosta ja siitä, milloin toisin hänet isän luo näytille. Tähän vastasin, että sitten vasta kun olisimme kihloissa.
Siihen isäni vaan tyynesti sanoi että ”Sittenhän me pääsemme pian kihlajaiskahville.”
Hämmästelin isäni kommenttia mutta en sanonut siihen mitään enkä ajatellut siitä sen enempää.
Tämän tarinan sininen lanka
Marko:
Siinä viikon aikana nämä veljensä sanat kuitenkin pyörivät mielessäni ja puhuin asiasta myös uskovan mummoni kanssa. Mummoni on ollut se henkilö, joka on puhunut pojalle järkeä päähän ja ”toppuutellut” hoppuilijaa. Yllätyksekseni mummoni vastasi kihlautumisesta että ”jos se siltä tuntuu”. Antoi vastoin odotuksiani täyden siunauksensa.
Minulle tuli siitä paikasta kiire. Paljon tehtävää ja niin vähän aikaa. Oli hankittava sormukset. Iisalmessa oli kultasepän liike Ruotsalainen lopettamassa toimintaansa ja loppuunmyynti käynnissä. Sieltä hankin edullisesti sormukset.
Rukouksenani oli, että tämä olisi sitten kerralla selvä. Anun vastauksen tuli olla selkeästi joko ”kyllä” tai ”ei” mutta ei mitään siltä väliltä. Minulle oli tullut myös mieleen tapa millä tämän kosimisen suorittaisin. Siihen tarvittiin lankarulla. Vaikka minulla oli ollut lähes viikko aikaa marssia kauppaan ja ostaa sopiva rulla niin olin ollut saamaton siinä asiassa ja viikonloppu tuli ja yllätti. En ollut saanut ostettua sitä lankarullaa.
Kyllä vai ei
Olin sitten joko perjantai- tai lauantai-iltana isän ja äidin luona käymässä. Vanhempani eivät tietäneet mitään kihlautumisaikeistani. Veljeni kaksi poikaa olivat viikonloppua viettämässä siellä ja nuorempi, noin kaksivuotias pieni poika, joka yleensä hieman arkaili minua, seisoi yhtäkkiä edessäni ja piti jotakin kädessään. Se oli puoliksi hänen suussaan enkä oikein nähnyt mikä se oli, kunnes hän ojensi kätensä ja antoi sen minulle. Otin vastaan ompelukoneen suuren sinisen lankarullan hämmästyneenä! Sanoin vain mitään tietämättömille vanhemmilleni, että juuri tätä minä tarvitsen. Isäni siihen lyhyesti että ”pistä taskuun”.
Eikö Jumala johdakin pikkutarkasti? Ja eikö tämä ollut todella rohkaiseva ja vahvistava viesti Kaikkivaltiaalta. Minulle tämä on sellainen ihme, jota hämmästelen vieläkin, vaikka tapauksesta on kulunut kohta kymmenen vuotta. Kävin hakemassa vielä suuren valkoisen ruusun ja sunnuntaina 23.1.2000 lähdimme uskonveljeni kanssa aamuvarhaisella ajamaan kohti Kuhmoa ja Anun luo.
Anu:
Oli 23.1.2000 sunnuntai. Menin Markoa vastaan Kuhmon linja-auto asemalle, johon hänen ystävänsä Matti hänet jätti. Ajelin isäni autolla ympäri Kuhmoa ja mietin kuumeisesti, minne voisimme mennä kahville, kun sunnuntaina Kuhmossa ei ole auki kuin huoltoasemat.
Huomasin, että Kuhmo-talo on auki ja niinpä menimme sinne. Istuimme Juttua- kahvilassa ja taisimme olla melkein ainoat asiakkaat.
Marko vaikutti hyvin hermostuneelta ja jossain vaiheessa hän nousi pöydästä ja oli selin minuun. Ihmettelin tätä Markon käytöstä mielessäni mutta en uskaltanut kysyä mitään. Ainoa ajatus oli, että Marko varmasti haluaa jättää minut!! Ja sitä en todellakaan halunnut.
Marko kääntyi sitten minun puoleeni ja polvistui eteeni. Hän sitoi ompelulangan vasempaan nimettömääni ja kosi minua kysymällä minua vaimokseen! Hän ei varmaan saanut edes kaikkea haluamaansa sanotuksi, kun täysin hämmästyneenä tästä sain sanotuksi: ”Marko, vastaus on kyllä!”
Kädessään olevasta lankarullasta, jonka langan pää oli sormessani kiinni, liukui lankaa pitkin sormus minun nimettömääni! Minä, joka olen niin epävarma ja jahkailija, hämmästelin itsekin omien sanojeni varmuutta ja niin selkeää vastausta. Minunhan olisi pitänyt sanoa jotain tämän tyyppistä, että katsotaanko kaksi viikkoa. Vastaus tuli kuin apteekin hyllyltä ja niin varmasti, ettei Markolle jäänyt epäselvyyttä.
Siitä kun tokenimme molemmat niin totta kai ajoimme heti isäni luokse tämän iloisen kihlajaisuutisen kanssa. Marko halusi pyytää vielä isältäni minun kättäni ja totta kai isä suostui. Pääsimme myös nauttimaan ne isäni ennustamat kihlajaiskahvit!
Kävin sitten pikkusiskoni hakemassa hevostallilta ja totta kai hänellekin kerroin tästä uutisesta. Myös Markon ystävä, jonka kyydillä hän tuli Kuhmoon sai kuulla kihlautumisestamme ja hän oli myös todella iloinen.
Marko:
Ennen puoltapäivää olimme Kuhmossa. Soitin Anulle, että missä tavataan, ja sovimme tapaavamme linja-autoasemalla. Anu odotti siellä ja lähdimme ajellen tutustumaan kaupunkiin. Mietin siinä Anun ajaessa, että missä suorittaisin kosimisen, kun ei oikein auto eikä huoltoasemakaan tuntunut sopivalta paikalta. Katselimme avoinna olevia paikkoja ja paikallinen nähtävyys Kuhmo-talo oli ihmeellisesti avoinna. Niinpä menimme sisälle ja Juttua -kahvilaan istumaan, jossa ei juuri muita ollut. Itseasiassa koko iso talo tuntui oudon autiolta. Vain me kaksi ja kahvilan pitäjä jossakin etäällä.
Olin hermostunut, pyörin ympäriinsä ja kaivelin lankarullaa taskussani. Lankarullaa, johon olin pujottanut sormuksen valmiiksi piti peitellä ja saada kuitenkin narun päästä kiinni. Olin miettinyt puheeni valmiiksi mutta se unohtui siinä. Ja niin kuin jo mainitsin, Anun vastauksen piti olla selkeästi ”kyllä” tai ”ei” eikä mitään siltä väliltä. Polvistuin Anun edessä ja sopersin jotakin. Siinä puhuessani epäselvästi solmin lankarullan langan toisen pään Anun vasemman käden nimettömään. Ennen kuin olin päässyt kunnolla loppuun puheessani niin Anu jo vastasi ”Marko, vastaus on kyllä”. Annoin Anun vastauksen jälkeen sormuksen liukua lankaa pitkin Anun nimettömään.
Huomasitko vastauksen muodon? Ihmeellistä Jumalan pikkutarkkaa johdatusta.
Anu kertoi isänsä kommentin, että kohta tässä päästään kihlajaiskahville, ja tämäkin oli niin ihmeellistä. Menimme siis Anun isän luo ja pyysin vielä häneltäkin Anun kättä ja hän antoi siunauksensa. Pääsi sitten kahville kuten oli Hengessä jo puhunut.
Loppukirjoitus ja raamatunkohtia.
Me uskomme täysin siihen Jumalan Sanan lupaukseen, että kun kuljemme rukoillen niin Hän johdattaa meitä. Johdattaa niin kuin kulkisimme edeltä käsin valmistetuissa teoissa. Ylistys Kaikkivaltiaalle, joka meitä niin paljon rakastaa ja tahtoo antaa meille niin ihmeellisiä lahjoja. Hän antoi oman poikansakin kuolemaan meidän syntiemme edestä, jotta meillä olisi rauha Hänen kanssaan ja iankaikkinen elämä. Tämän lupauksen pojastaan Hän antoi jo Aadamille ja Eevalle heidän langettuaan paratiisissa, ja mekin saamme omistaa tämän lupauksen koska mekin olemme langenneet. Emmekä kykene itse itseämme nostamaan. Ei ole meillä valuuttaa, jolla itsemme lunastaisimme Hänen Poikansa ristinkuolemasta. Sen on meille kelvattava tai olemme kadotuksen lapsia.
2.Kor. 6:15 ”Mitä yhteistä osaa uskovaisella on uskottoman kanssa?”
Jer. 31:9 ”Minä johdatan heitä, kun he kulkevat rukoillen. Minä vien heidät vesipuroille, tasaista tietä, jolla he eivät kompastu.”
Ilm. 3:8 ”Minä tiedän sinun tekosi. Katso, minä olen avannut sinun eteesi oven, eikä kukaan voi sitä sulkea; sillä tosin on sinun voimasi vähäinen, mutta sinä olet ottanut vaarin minun sanastani etkä ole minun nimeäni kieltänyt.”
Ps. 115:3 ”Meidän Jumalamme on taivaissa; mitä ikinä hän tahtoo, sen hän tekee.”
Fil. 2:13 ”Sillä Jumala on se, joka teissä vaikuttaa sekä tahtomisen että tekemisen, että hänen hyvä tahtonsa tapahtuisi.”
Joh. 14:6 ”Jeesus sanoi hänelle: ”Minä olen tie ja totuus ja elämä; ei kukaan tule Isän tykö muutoin kuin minun kauttani.”
Matt. 6:33 ”Vaan etsikää ensin Jumalan valtakuntaa ja hänen vanhurskauttansa, niin myös kaikki tämä teille annetaan.”
Tällä kirjeellä haluamme haastaa sinut tutustumaan tähän ihmeelliseen ja iäti ylistettävään Taivaalliseen Isäämme, ja Hänen poikaansa Jeesukseen Kristukseen. Sinä ja elämäsi ette ole sattumaa. Sattumaa ei ole olemassakaan. Sinun elämälläsi on tarkoitus.
San. 8:17 ”Minä rakastan niitä, jotka minua rakastavat, ja jotka minua varhain etsivät, ne löytävät minut.”
Jos et vielä tunne Jeesusta henkilökohtaisena Vapahtajanasi niin suosittelemme lämpimästi tutustumaan.
Elämä voi olla ihmeellistäkin.
Sinua siunaten
Anu ja Marko Oikarinen
-
Särkynyt sydän
Ensimmäisen kerran näin tämän nimisen kukan kesällä 2004 Lapinlahdella. Se kasvoi takapihallamme varjoisassa paikassa pihlajan siimeksessä. Olin aivan mykistynyt sen kauneudesta ja ihmettelin miten Jumala on tällaisen kukan osannut luoda! Erityisesti minua puhutteli sen sydämen muotoinen kukka ja mikä ihmeellistä, kukinnan edetessä sydän aivan kuin halkeaa keskeltä. Se tuntui heti omalta kukalta.
Raamatussakin puhutaan särkyneestä sydämestä. Ps.51:19 “Särjettyä ja murtunutta sydäntä et sinä Jumala hylkää.” Ps.34:19 “Herra on lähellä niitä, joilla on särkynyt sydän, ja hän pelastaa ne joilla on murtunut mieli.” Erilaiset elämäntilanteet särkevät meitä. Läheisten kuolema, oma tai läheisen päihderiippuvuus, henkinen, hengellinen tai fyysinen väkivalta, seksuaalinen väkivalta, sairaudet, omat tai läheisen mielenterveysongelmat, taloudelliset haasteet, työttömyys, köyhyys, perheen konkurssi, ihmissuhteet…
“Minä annan sinulle aarteet pimeän peitosta, kalleudet kätköistään, jotta tietäisit, että minä, Herra olen sinut nimeltä kutsunut, minä, Israelin Jumala.” Jes. 45:3. Opiskellessani lastenohjaajaksi vuosina 2011-2012, nämä omat piilotetut ja tukahdetut särkymiseni alkoivat nousta pintaan. Asiat voivat olla niin kipeitä että voi olla vaikeaa jopa itselleen myöntää että tällainen asia on totta ja tapahtunut elämässäni. Olin valtavan ahdistunut ja peloissani ja kärsin pitkään mm. paniikkikohtauksista.
Kerran katsoin Tv7:n arkistosta erään todistus puheenvuoron. Se puhutteli minua voimakkaasti, olihan tämä ihminen käynyt läpi hyvin samanlaisia asioita elämässään kuin minäkin. Jonkun ajan kuluttua tämä ohjelma tuli uudestaan Tv7:ltä. Silloin sanoin miehelleni; ”Onkohan minulla nyt tullut tämän kivun kohtaamisen aika?” Ajattelin että olisi hienoa päästä tätä henkilöä kuuntelemaan ja kuinka ollakaan, muutaman päivän perästä eräs tuttavani laittoi sähköpostia että tämä henkilö on tulossa paikkakunnalle lähiaikoina puhujaksi! Näin Jumala lähti johdattamaan eteenpäin käyttäen eri ihmisiä ja tilanteita.
On pelottavaa tulla näkyväksi oman rikkinäisyytensä kanssa itselle ja vähitellen muillekin mutta Jumala teki työtään hyvin pikkuhiljaa ja hienovaraisesti, että koin olevani turvassa. Jumala alkoi riisuapois omavoimaisuudesta ja jouduin myöntämään että en olekaan vahva, vaan hyvin, hyvin heikko ja tarvitseva. Totuuteen ja valoon tuleminen sekä vaikeiden asioiden kohtaaminen itsessäni vei minut pienelle ja nöyrälle paikalle mutta toi myös vapauden. 1.Kor.4:5 ”Hän valaisee pimeyden kätköt ja tuo esiin sydänten ajatukset.” Jouduin vastatusten myös synkkien ajatusteni kanssa kuten viha, suru, kateus, katkeruus, ylpeys…
Mitä enemmän kohtasin totuudessa omaa rikkinäisyyttäni ja sisimpäni ajatuksia, sitä enemmän ymmärsin omaa syntisyyttäni ja sitä että tarvitsen Jeesusta, vapahtajaa ja pelastajaa. Pyhän Hengen tehtävä on kirkastaa Jeesusta ja olla meidän lohduttajamme! Menneitä tilanteita ei voi muuttaa, mutta Hän haluaa tulla särkyneidenkin Herraksi ja ottaa kipumme omille harteilleen kannettavaksi. Piilottelu ja hautaaminen sitoi minua ja vei hirveästi voimavarojani.
On turvallista särkyä Jumalan käsiin, koska Hän ymmärtää ja tietää mitä särkyminen on. Juuri Jumala itse on kokenut suurimman särkymisen Jeesuksessa Kristuksessa. Hän kantoi omassa ruumiissaan meidän kipumme, sairautemme, syntimme, särkymisemme. Kun uskomme Hänen sovituskuolemaan omalla kohdallamme, olemme turvassa ja saamme löytää uuden identiteettimme Hänessä. Tämä oli itselleni valtava oivallus. Gal.2:20 ” En enää elä minä, vaan Kristus minussa.” Joh.3:30 “Hänen, Jeesuksen, tulee kasvaa, minun vähetä.” Kol.2:3 ”Jeesuksessa ovat kaikki viisauden ja tiedon aarteet kätkettyinä.”
Vuodenajat ja päivänkierto vaikuttavat varjoisan paikan valon määrään. Kesää kohti valo lisääntyy. Onko sinulla varjoja elämässäsi jotka sitovat sinua? Olisiko aika tuoda ne valoon? Luuk.12:27-28 “Katsokaa kukkia, kuinka ne nousevat maasta: eivät ne näe vaivaa eivätkä kehrää. Minä sanon teille: ei edes Salomo kaikessa loistossaan ollut niin vaatetettu kuin mikä tahansa niistä. Kun Jumala tuolla tavoin pukee ruohon, joka tänään kasvaa kedolla ja huomenna joutuu uuniin, niin paljon ennemmin Hän teistä huolehtii, te vähäuskoiset!”
Juuri särkymisen kautta Jumala vetää lähelleen. Älä pelkää sitä läheisyyttä. Joh.1:14 ”Hän on täynnä armoa ja totuutta.” Kun tulet Hänen luokseen, Hän valaisee pimeytesi. Etsi Jumalaa ja Hänen hyvää tahtoaan Raamatun sanasta, rukoile, hakeudu kristittyjen yhteyteen ja maallisen avun piiriin tarvittaessa. Katkeruuden juuri helposti tukahduttaa sen hyvän kasvun minkä Jumala on aloittanut. Senkin saat tuoda Jumalalle. Jes.43:19 “Katso, minä teen uutta. Nyt se puhkeaa taimelle, ettekö sitä huomaa.” Maaperää täytyy muokata että se kukka, minkä Jumala haluaa sieltä kasvavan, saisi nousta kauniina ja vahvana. Joskus kukka kasvaa väärässä paikassa ja on sen takia kitukasvuinen ja riutunut. Silloin Jumala näkee hyväksi siirtää sen toiseen paikkaan puutarhassa että se saisi kukoistaa.
Sinulle on koittava uusi alku. Ota se rohkeasti vastaan ja mene sinne minne Jumala sinua johdattaa. Aivan kuin tämä kukka, särkynyt sydän, aina kesä kesältä uudelleen halkeaa ja särkyy niin meidänkin elämässämme syntiinlankeemuksen tähden tulee uusia särkymisiä. Mutta kaiken saamme ottaa Hänen kädestään. Jostakin syystä, meidän parhaaksemme, Hän niitä sallii elämäämme. Olen jostakin lukenut ajatuksen; “Sinun kipusi on oleva portti mistä astua toisen rikkinäisen luo.” Murheisiin annetaan ajallaan lohdutus. Jeesus tulee lähellesi ja auttaa sinua. Hän tulee varmasti ja tuo siunauksensa ja apunsa.