Olin aloittanut lastenohjaajaopinnot tammikuussa 2011 Portaanpään kristillisessä opistossa Lapinlahdella. Lähdin suorittamaan ensimmäistä harjoittelua samana keväänä eräällä toisella paikkakunnalla sijaitsevaan päiväkotiin. Harjoittelun alettua kuulin kuinka työntekijät ihmettelivät sitä, että yleensä seurakunnan työntekijä oli käynyt kerran kuussa pitämässä hartauden ja nyt hänen tulostaan ei ollut ollenkaan sovittu, vaikka pääsiäinen oli tulossa. Mietin asiaa ja myöhemmin varovasti kysyin, että sopiiko että minä voisin pitää pääsiäishartauden? Se sopi heille oikein hyvin ja niin sovimme päivän, milloin hartauden pidän ja minä rupesin pikkuhiljaa sitä mielessäni valmistelemaan.

Mietin, kuinka kertoisin Jeesuksen sovitustyöstä, ristinkuolemasta ja ylösnousemuksesta mahdollisimman ymmärrettävästi koska paikalla oli lapsia ja aikuisia jotka ehkä ensimmäistä kertaa kuulevat evankeliumin (eli ilosanoman) ja pääsiäisen tapahtumat voivat tuntua pelottaviltakin.

Valmistauduin huolella ja rukoillen, että Jumala auttaisi minua. Koin vahvasti, että haluan olla Raamatun sanalle ja opetukselle uskollinen ja kertoa tapahtumat niin kuin ne Raamatussa kerrotaan. Päiväkodissa oli mahdollisuus pitää hartaus pienessä salissa ja sain luvan sinne valmistella hartauden. Rakensin eri materiaaleja hyväksi käyttäen pääsiäisen keskeiset paikat, Golgatan ja puutarhahaudan sekä alttarin. Laitoin kaikki valmiiksi jo aikaisemmin päivällä ja poistuin salista.

Menin takaisin saliin n. 20 minuuttia ennen kuin hartauden piti alkaa. Kun avasin salin oven niin mitä näinkään?! Kaikki valmiiksi laitetut tavarat olivat hujan hajan ympäri salia, osa jopa rikkoutuneina! Kauhistuin mitä ihmettä oli tapahtunut ja aivan paniikissa rupesin etsimään tavaroita ja rakentamaan kaikkea uudestaan alusta. Sain kaikki valmiiksi ennen kuin lapsiryhmät tulivat. Kukaan ei aavistanut millaisen mylläkän keskeltä olin kaiken valmistanut.

Hartaus jännitti minua tosi paljon etukäteen. Tiesin että hartauteen on tulossa parikymmentä n. 2-5 vuotiasta lasta hoitajineen. Jännitin ja pelkäsin vielä sitäkin, mitä ohjaajat mahtavat tuumia hartaudesta. Synnistä ja sovituksesta puhuminen, kun ei ole koskaan ollut muodikasta. Olin eräällä kurssilla tehnyt lauluvihkon, jonka sanat menivät näin: ” Synnin mustat tahrat peittää koko sydämen. Kysyt mitä tehdä? Jeesus vastaa että; Tule, tule ristin luokse, sydän puhdistuu.”  Minulla oli tämä vihko mukana hartaudessa, mutta ajattelin että en uskalla sitä laulaa koska siinä puhutaan synnistä. Ehkä se on liikaa lapsille ja ohjaajille. Niinpä valitsin lasten virsikirjasta tutun lasten virren joka oli ”neutraali” siihen hetkeen. Laitoin virsikirjan tuolini alle tämän itsetehdyn lauluvihkon päälle valmiiksi.

Hartaushetki tuli ja istuin pienessä salissa edessäni parikymmentä silmäparia jotka katsoivat minua kiinteästi. Aloitin hartauden kertomalla pitkäperjantain tapahtumista, avasin synti käsitystä ja sitä mitä Jeesuksen sovitustyö tarkoittaa meille. Lapset istuivat hiljaa ja kuuntelivat tarkkaavaisina puhettani. Jatkoin kertomalla pääsiäisaamun tapahtumista, Jeesuksen ylösnousemuksesta ja siitä ilosta mitä se tarkoittaa meille jokaiselle henkilökohtaisesti.

Hartaudessa oli lapsi, jolla oli pahoja käytöshäiriöitä. Hänellä oli oma hoitaja päiväkodissa mutta tämä hoitaja ei päässyt mukaan hartauteen joten tämä lapsi oli hartaudessa toisen hoitajan kanssa. Myös toinen käytöshäiriöinen lapsi oli mukana. Olin kertonut syntikäsitteestä ja päässyt hartaudessa suunnilleen puoliväliin, kun tämä toinen lapsi jouduttiin poistamaan salista. Tämän jälkeen sain jatkaa hartauden loppuun asti ja olin ottamassa lasten virsikirjaa tuolini alta mutta se ei ollutkaan siellä! Etsin ja hapuilin sitä ympäri tuolia mutta se ei vaan sattunut silmään. Niinpä ajattelin, että otetaan sitten siinä itse tehdyssä vihkossa oleva laulu! Lauloimme sen muutaman kerran läpi ja lapset olivat innolla mukana!

Tämä ensiksi mainittu käytöshäiriöinen lapsi oli ollut aivan hiljaa ja rauhallisesti koko hartauden ajan mutta nyt kun hartaus oli päättynyt niin hän nousi seisomaan, viittilöi minulle samalla huutaen: ”Opettaja, opettaja, minä tunsin, kuinka Jeesus kosketti minua olkapäähän!” Lapsen kasvoilta loisti riemu ja ilo ja hän lähti suoraan omalle hoitajalle kertomaan mitä hänelle oli tapahtunut. Kaikki muutkin lapset hoitajineen poistuivat salista ja jäin hämilläni siivoamaan hartausmateriaalia ja miettimään että mitä ihmettä tapahtui!

Kun olin saanut siivottua, menin takaisin päiväkodin puolelle. Koko päiväkodin oli vallannut ihmeellinen kuhina, hämmästys ja ilo! Kohta tämän käytöshäiriöisen lapsen oma hoitaja tulee minun luokseni ja kysyy mitä olin hartaudessa puhunut. Säikähdin! Kerroin lyhyesti hartauden sisällöstä ja kysyin että olinko puhunut jotain sellaista mitä ei olisi saanut puhua? Hoitaja sanoi, että siitä ei ole kyse vaan siitä että hän olisi halunnut olla mukana hartaudessa katsomassa sitä, kuinka lapsi pysyy paikoillaan ja hiljaa koko sen ajan. Sellaista ei kuulemma ollut koskaan ennen tapahtunut! Hän myös kertoi, että tämän lapsen vanhemmat eivät ole ollenkaan hengellisiä ja että lapsen kokemus Jeesuksen kosketuksesta kirjoitetaan kodin ja päiväkodin välillä kulkevaan reissuvihkoon.

Olin sitten vessassa pesemässä käsiä, kun luokseni tuli toinen hoitaja ja hän sanoi, että hartaudessa oli ollut ihana tunnelma. Kun avasin suuni vastatakseni hänelle, tuntui että jostain vain annettiin sanat, jotka muistan vieläkin: ”Siellä missä Jumalan sanaa julistetaan, siellä vaikuttaa Pyhä Henki.”

Myöhemmin päivällä tapahtui niin, että tämä hartaudesta poistettu lapsi käyttäytyi todella törkeästi erästä hoitajaa kohtaan. Tämä hoitaja otti lapsen mukaansa ja he menivät hetkeksi saliin kahden kesken rauhoittumaan. Siellä tämä lapsi oli ruvennut puhumaan että ” Nyt minä tein syntiä ja väärin ja minun pitää pyytää sinulta anteeksi.” Ja niin tämä lapsi oli pyytänyt anteeksi käytöstään tätä hoitajaa kohtaan! He tulivat pois rauhoittumasta ja tulivat suoraan minulle kertomaan tämän asian!

Harjoittelun jälkeen oli paluu takaisin kouluun. En kertonut näistä päiväkodissa tapahtuneista asioista kuin yhdelle hyvälle luokkatoverille joka oli myös uskossa. Olin sitten kipeänä joitakin päiviä ja poissa koulusta. Sillä välin muut opiskelijat olivat saaneet valita mistä aiheesta pitävät harjoitushartauden kristillisen kasvatuksen tunnille. Kun tulin takaisin kouluun, moni hyvä hartausaihe oli jo varattu. Huomasin että pääsiäishartaus on vielä vapaana ja niinpä ajattelin, että pidän sen, koska olin sen pitänyt päiväkodissa ja minulla oli siihen materiaalikin valmiina.

Rakensin hartauden täysin samalla lailla kuin päiväkodissa ja niinpä sitten sain pitää sen parille kymmenelle luokkakaverille. Minua jännitti varmaan yhtä paljon, ellei enemmänkin kuin mitä päiväkodissa oli jännittänyt. Puhuin samoja asioita kuin päiväkodissakin ja kaikki kuuntelivat liikkumattomina. Avasin synti käsitystä ja Jeesuksen sovitustyön merkitystä sekä ylösnousemuksen iloa ja tarkoitusta meidän jokaisen kohdalle.

Kun olin pitänyt hartauden niin opettaja kysyi minulta, miten se meni minun omasta mielestäni? Vastasin että ihan hyvin ja kerroin että pidin samanlaisen hartauden päiväkodissa. Hän kysyi, että mitä he pitivät siitä siellä? Sanoin että he tykkäsivät siitä. Tämän jälkeen opettaja kysyi minun luokkakavereilta mitä he pitivät hartaudestani? Yksi luokkakaveri, jolle hengelliset asiat olivat vieraita ja ehkä vähän negatiivisiakin asioita sanoi, että hän vain jossain vaiheessa hartautta huomasi, että oli kurottautunut eteenpäin. Niin mielenkiintoinen hartaus hänestä oli.

Tämän jälkeen tapahtui jotain hyvin outoa. Istuin edelleen luokkakavereiden edessä, kun opettaja alkoi sättiä minun hartautta. En kuulemma saisi puhua lapsille enää synnistä vaan pitäisi puhua surusta. Pitkäperjantain tapahtumat olisi pitänyt sivuuttaa nopeasti peittämällä Golgata värikkäillä kankailla. Opettaja pyöri edessäni aivan kiihtyneenä ja minä lamaannuin täysin siihen paikkaan. Minusta alkoi tuntua niin pahalta, että lopulta rupesin itkemään. Nousin lähteäkseni ulos luokasta, kun opettaja tarttui vielä hartioistani kiinni estääkseen minua menemästä. Työnsin hänet irti ja pakenin käytävälle. Menin penkille istumaan ja itkin järkytyksestä.

Kohta luokseni tulee kolme luokkakaveria, osa myös itkien järkyttyneenä. Rupesin heille kertomaan mitä päiväkodissa oli tapahtunut samanlaisen hartauden aikana. Yksi näistä luokkakavereista oli vasta aloittanut opiskelut meidän luokassa ja kun hän tämän kuuli, hän sanoi minulle napakasti: ” Anu, nyt sinä pyyhit kyyneleet, menet takaisin luokkaan ja kerrot kaiken mitä sinulle on tapahtunut päiväkodissa!” Sitten he menivät takaisin luokkaan ja minä kokosin nopeasti itseni ja menin perässä. Kun astuin luokan ovesta sisään, opettaja oli heti sanomassa minulle jotakin. Keskeytin hänet ja sanoin että haluan kertoa nyt erään asian mitä päiväkodissa tapahtui, kun pidin tämän saman hartauden siellä. Opettaja nyökkäsi ja niin sitten koko luokan edessä sain kertoa kaiken mitä päiväkodissa tapahtui. Tämän jälkeen alkoi välitunti ja muut poistuivat paikalta ja minä jäin opettajan kanssa luokkaan siivoamaan hartausmateriaalia. Hän ei millään tavalla pahoitellut eikä pyytänyt käytöstään anteeksi. Seuraavana päivänä oli tämän opettajan viimeinen työpäivä ennen eläkkeelle jäämistä.