Opiskellessani Lapinlahdella Portaanpään kristillisessä opistossa eräs toinen kristillisten aineiden opettaja antoi meille laajan, Raamattua koskevan, kotitehtävän. Tarkoitus oli lukea osia Raamatusta Vanhan ja Uuden Testamentin puolelta ja vastailla kysymyksiin mitä tämä opettaja oli tehnyt. Tehtävä tuntui isolta, mutta ajattelin että teen sen parhaani mukaan ja mahdollisimman rehellisesti kysymyksiin vastaten.

Opettaja arvioisi vastaukset ja palauttaisi tehtävät meille luettuaan ne. Palautuspäivä koitti ja selailin vihkoa, minne olin vastaukseni kirjoittanut. Paljon oli punakynällä merkittyjä kohtia ja osa kommenteista tuntuivat jopa vihamielisiltä. En ollut osannut vastata osaan kysymyksistä oikein hänen mielestään ja niinpä siellä saattoi lukea että: ” Vastauksesi ei ole tehtäväannon mukainen.” Hämmennyin. Mitä ihmettä minun sitten olisi pitänyt vastata? Olin vain ollut rehellinen ja vastannut kysymyksiin niin kuin koin sisimmässäni. Opettaja kertoi, että kävisimme läpi näitä vastauksia jollakin tunnilla myöhemmin. Minua kylmäsi. Mitähän siitä tulee? Joudunko taas teilattavaksi. Jännitin ja pelkäsin tätä tuntia jo paljon etukäteen.

Koitti sitten päivä, jolloin tuo opettajan pitämä tunti oli tulossa. Koska pelkäsin ja jännitin tuota tuntia, rukoilin kotona ennen opistolle lähtöä. Huokailin vain, että tapahtukoon Jumalan tahto. Menin kouluun ja kun astuin luokkaan, huomasin että rehtori seisoo luokan edessä. Menin paikalleni luokkakaverin viereen ja kysyin häneltä hiljaa, miksi rehtori on luokassa? Missä meidän opettaja on? Luokkakaverini kertoi, että tämä meidän opettaja oli aamulla tullut häntä parkkipaikalla vastaan ja sanonut vain että: ”Minun pitää mennä lääkäriin.” Sitten hän oli hypännyt autoonsa ja ajanut pois. Sen koommin puolentoista vuoden aikana ei tätä opettajaa koulussa näkynyt eikä meille koskaan kerrottu syytä miksi tämä opettaja ei kouluun enää tullut. Myöhemmin tämä luokkakaverini kertoi, että myös hänellä oli samana aamuna ollut ahdistava olo tästä opettajasta ja hänkin oli lähtenyt rukoillen kouluun. Emme arvanneet, että rukouksemme saisivat tällaisen vastauksen.

Eli vastustustakin jouduin kokemaan. Sielunvihollinen on hereillä koko ajan ja hän haluaisi että pelästyisimme ja olisimme hiljaa. Mutta työ on Herran ja Hän valvoo omiaan.

Rukousten lapset eivät mene hukkaan. Uskon että sinunkin taustalla on rukoileva äiti, täti, mummo tai muu aikuinen. Raamattu kehoittaa meitä monissa kohdissa kertomaan lapsille ja lastenlapsille Jumalan suurista teoista. Ottakaamme siitä vaarin omalla kohdallamme.

”Ohjaa poikanen oikealle tielle niin hän ei vanhanakaan siltä poikkea. ” Sananlasku 22:6. Vie lapsillesi ja lastenlapsille hengellistä kirjallisuutta ja musiikkia, jos se suinkin on mahdollista.  Mahdollista heille pyhäkouluun meno, hengelliset lasten- ja nuortenleirit. Ukkina tai mummona, tätinä, setänä, enona tai kummina tarjoudu viemään tai kustantamaan lapsia/ nuoria sinne mistä he voivat saada lisää oppia Jumalasta ja Jeesuksesta. Nämä investoinnit kantavat hedelmää ikuisuuteen saakka.

Ennenkaikkea voimme rukoilla. Meillä on rukouksia kuuleva, elävä Jumala. Saamme huokailla lastemme ja lastenlastemme ja koko Suomen kansan lasten ja nuorten puolesta ja Hän on luvannut kuulla!