Anu Oikarinen

Alppiruusu

Blogini

  • Mikä minusta tulee isona?

    Olin opiskellut jo itselleni kaksi ammattia. Nyt olin ollut kotona jo lähemmäs kymmenen vuotta ja oli aika miettiä mitä seuraavaksi, kun lapsetkin alkoivat olla jo isompia. Olin pitänyt seurakunnassa vapaaehtoisena pyhäkoulua ja kerran sinne tuli vieraaksi eräs lastenohjaajaopiskelija. En ollutkaan kuullut aikaisemmin lastenohjaajan ammatista mutta tämä nuori mies kertoi miten kivaa ja monipuolista opiskelu oli ollut. Koulussa oli käsitelty mm. sitä kuinka voi tukea lapsen hengellistä kasvua luovasti erilaisia materiaaleja käyttäen. Tämä herätti mielenkiintoni. Omien lasten kautta minulle oli herännyt ajatus siitä, että haluaisin olla tukemassa lasten hengellistä kasvua ja kaikenlainen luovuus; piirtäminen, askartelu, musiikki jne. oli lähellä sydäntäni.

    Mieheni rohkaisi minua kovasti hakemaan lastenohjaaja koulutukseen koska se oli samalla paikkakunnalla. Hän lupasi ottaa enemmän vastuuta kodin pyörittämisestä ja lasten hoitamisesta, että voisin paneutua opiskeluihin niin paljon kuin se vaatisi. Olin erään kerran kirkossa ja mietin että miten suoriudun ja jaksan opiskella perheen ja kodin ohella. Silloin oli kirkossa puhumassa rovasti Päivö Parviainen ja hän sanoi saarnassaan raamatun sanat: ” Minä olen antava sinulle ymmärrystä kaikkeen!” Ne sanat upposivat minuun ja tiesin että Jumalan kanssa ja Häneen turvautuen suoriudun myös opiskeluistani kunnialla! Kahden vuoden opiskelujen jälkeen valmistuin lastenohjaajaksi vuoden 2012 lopulla.

  • Vauvahaaveita

    Otto oli jo kasvanut isommaksi ja haaveilin toisesta lapsesta. Jostain syystä lasta ei alkanut kuulua, vaikka oli jo mennyt melkein vuosi, kun olimme yrittäneet saada lasta. Asia oli minulle kipeä ja vaikea ja surin sitä. Heinäkuun lopulla 2003 oli Iisalmessa Kansanlähetyksen kesäpäivät. Puhujana oli Simo Karjalainen. Eräässä iltatilaisuudessa Uudessa kirkossa oli sitten mahdollisuus sielunhoitoon ja esirukoukseen. Rohkaisin mieleni ja menin Simon luo ja kerroin kipeän toiveen saada toinen lapsi. Hän rukoili asian puolesta ja jätimme asian yhdessä Jumalalle. Muutamien viikkojen päästä, elokuun loppupuolella huomasin odottavani vauvaa. Jumala vastasi rukoukseemme näin pian!

  • Pesänrakennusta

    Naimisiin mentyämme vuonna 2000 muutin omasta vuokra-asunnostani Markon vuokrayksiöön. Kun Otto ilmoitteli tulostaan niin oli ruvettava miettimään, että mistä isompi asunto? Oli kevättalvi 2001. Lähdimme Markon kanssa hiihtämään Iisalmen Sikokallion majalle. Lähtiessämme keskustelimme, että mistähän löytäisimme isomman asunnon. Kun iltapäivällä tulimme hiihtolenkiltä, niin naapurin aviopari tuli meitä jututtamaan ulkona ja kysyi että olisiko meillä kaksiolle tarvetta? He olivat muuttamassa asunnostaan pois ja etsivät vuokralaisia. Sovimme että menemme katsomaan asuntoa heti kun mahdollista. Kun myöhemmin olimme katsomassa asuntoa niin tämä rouva tuumasi, että tämähän on hyvä asunto, jos vaikka tulee perheenlisäystäkin. Niinpä siinä kerroimme, että itseasiassa meille on jo tulossakin. Sovimme muuttopäivän ja se olikin varmaan elämämme helpoin muutto. Uusi asunto sijaitsi samassa rapussa ja samassa kerroksessa kuin yksiömmekin, joten ovet vain auki ja tavarat siirtyivät yksiöstä vastapäätä sijaitsevaan kaksioon! Tässä asunnossa asuimmekin sitten yli kaksi vuotta.

  • Kerrostalo asunto

    Olimme myyneet Lapinlahdella paritalon asunnon muutamassa kuukaudessa uudelle omistajalle vuonna 2012 ja yhtäkkiä olimme tilanteessa, että mistäs meille uusi koti? Kiertelimme katsomassa monenlaisia asuntoja mutta aina tuntui, että niissä oli jotain minkä takia ne eivät sopineet meille; sijainti, hinta, koko tms. Alkoi olla jo vähän epätoivoinen olo ja naureskelimmekin että jokohan kohta löydämme majapaikan veneen alta! Olimme etsineet asuntoa sekä yksityiseltä että kunnan puolelta mutta meille sopivaa ei tuntunut vain löytyvän. Eräs henkilö sanoi meille jossain vaiheessa, että entä jos vielä kysytte kunnalliselta puolelta olisiko siellä tarjolla yksityisellä olevaa asuntoa. Niinpä olimme yhteydessä kunnan asuntotoimistoon ja saimme kuulla yksityisellä vapaana olevasta kerrostaloasunnosta. Ajatus kerrostaloasumisesta tuntui minusta jotenkin ahdistavalta mutta alkoi tuntua, että muuta vaihtoehtoa ei enää ole. Olin ajatellut, että jos joudumme kerrostaloon niin minusta olisi kiva, jos asunnossa olisi tilava eteisaula ja jos Otolle löytyisi oma soppi niin sellaista asuntoa voisin ajatellakin. Niinpä menimme sitä asuntoa katsomaan. Asunnon ovi avautui eteisaulaan, ihan niin kuin olin toivonut! Kiersimme asunnon läpikotaisin ja lopuksi katsoimme huoneiden perällä olevaa, ikkunallista soppia, joka oli kuin Otolle tehty! Kyllä, tässä se on. Tämän asunnon me otamme! Oton parvisänkykin mahtui ihan ihmeellisesti sinne soppiin, aivan kuin se olisi sitä varten tehty!